| ![]() Finswingers-BileohjeMikäli olet/olette tulossa bileisiin, tutustukaa allaoleviin ohjeisiin. Nämä ohjeet toimivat bileissä "järjestyssääntönä", sekä vinkkeinä ensikertalaisille. OsallistuminenKaikkiin finswingers-bileisiin pääsevät pariskunnat (mies+nainen), sekä naiset. Kaikkien osallistujien tulee olla täysi-ikäisiä. Osallistuminen edellyttää bilekohtaisen pääsymaksun suorittamista, joko ennakkoon finswingers.com-sivuston ohjeiden mukaisesti tilisiirtona, tai käteisellä ovella (ei korttimaksuja). Etukäteen suoritetut pääsymaksut todennetaan ovella osallistujan käyttämän pankkisiirtomaksun viitenumerolla. Bileiden hintatiedot löytyvät finswingers.com-sivustolta. KäyttäytyminenOletamme, että kaikki osallistujat osaavat peruskäytöstavat. Kannustamme arimpiakin ihmisiä osallistumaan hyvillä mielin, sillä bileiden päätarkoitus on tutustuminen toisiin ihmisiin. Bileissä saunaosasto on aina erikseen ja saunominen on vapaaehtoista. Mikäli aiotte saunoa bileissä, on oman pyyhkeen ottaminen mukaan suositeltavaa. PukeutuminenPukeutumisessa ei noudateta mitään koodia, eli asuvalinta on vapaa. Hyvä lähtökohta asuvalinnalle on siisti ulkoasu. Halutessaan (varsinkin) naiset voivat pukeutua eroottisestikin, eikä rohkeaa linjaa katsota pahalla. Verkkareita/vapaa-ajanasuja emme kuitenkaan suosittele. AlkoholiBileissä on järjestetty useimmiten mahdollisuus alkoholin nauttimiseen. Omia alkoholijuomia paikalle ei saa tuoda. Liiallista päihtymistä kannattaa välttää. Kamerat ja kännykätKameroiden tuominen bileisiin on kielletty. Myös matkapuhelimen käyttöä bileissä on suotavaa vältää. Kamerakännyköiden kameraa ei saa bileissä käyttää kuvaamiseen. Seksi paikanpäälläSaunaosastolla suoranaista seksiä ei rajoiteta, vaikkakaan yleisistä orgioista ei ole kyse. Useimmat osallistujat siirtyvät tyypillisesti muualle harrastamaan seksiä, eli bileistä haetaan vain kontaktia muihin osallistujiin. EIMikäli osallistuja kieltäytyy, joko sanomalla "ei" tai käsimerkillä, on muiden kunnioitettava kieltäytymistä ilman lisäselittelyitä. KondomitSuosittelemme lämpimästi kaikille osallistujille varustautumista kondomeilla ja niiden käyttöä. Tästä säännöstä tinkiminen saattaa maksaa sinulle/teille hengen menetyksen. VastuukysymyksetMuistakaa, että Finswingers ja Fiamax Oy ei kanna mitään vastuuta sellaisista vahingoista, jotka syntyvät osallistujan omasta tuottamuksesta, törkeästä huolimattomuudesta, tai toiminnasta, jossa näitä sääntöjä on rikottu. Kukin osallistuja on vastuussa omista toimistaan kaikille kolmansille osapuolille. |